Olen todella huono myöntämään, että voimat ovat vähän vähissä ja että nyt en vaan jaksaisi. Koen, että minulla on hyvä stressinsietokyky ja vaikka stressi saattaakin joskus ymmärrettävästi viedä pinnan kireälle, en silti lamaannu sen edessä, vaan saan asiat suoritettua.
Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että viimeaikoina en ole haaveillut mistään yhtä paljon kuin yhdestä stressittömästä viikonlopusta, jona saisin vaan olla ja löhötä eikä mieleni perukoillakaan olisi kummittelemassa yhtään tekemätöntä hommaa.
Juuri nyt kaikkea kun on ihan vähän liikaa.
Työpäivät ovat ihania, mutta pitkiä ja hommia riittäisi loputtomasti. Olen antanut itselleni luvan hyväksyä, että työt tulevat valmiiksi sitten kun tulevat ja teen sen minkä voin, mutta pitkät päivät vievät silti suuren osan vuorokaudesta.
Pitkien päivien jälkeen olisi ihanaa vaan kaatua kotisohvalle, pestä vähän pyykkiä, syödä hyvää ruokaa, katsoa Netflixiä ja mennä ajoissa nukkumaan, mutta juuri nyt se ei ole mahdollista. Kuten ei ole ollut oikeastaan viimeiseen puoleen vuoteen.
Pitkän päivän jälkeen on tehtävä koulujuttuja ja blogijuttuja, joista jälkimmäinen varsinkin perustuu ihan täysin omaan valintaani (no, niin kyllä se ensimmäinenkin) ja joka on mukavaa, mutta joka olisi paljon mukavampaa, jos sille olisi enemmän aikaa.
Virallisesti vuosikurssini valmistuisi vajaan vuoden kuluttua, mutta olen päättänyt, että saan oman kouluni pakettiin huhtikuussa. Kursseja on niin vähän jäljellä, ettei niitä olisi mitään järkeä venyttää edes yli kesän, mutta kaiken muun ohella ne verottavat melkoisen osan vapaa-ajastani. Koska en asu Suomessa ja aikatauluni on melko tiivis, on ryhmätyöt helpointa hoitaa yksin, mikä tietysti lisää niiden kuormittavuutta. Olen yrittänyt kovasti hokea itselleni, ettei numeroillani ihan oikeasti ole mitään väliä ja tärkeintä on vaan, että saan kurssit suoritettua ja valmistun, mutta on haastavaa yrittää olla sitä tyyppiä, joka osaisi olla näissä asioissa huoleton.
Opparini on pääosin kirjoitettu loppuun ja jäljellä on vaan opponointiin liittyvät jutut, esittelyseminaari, mahdolliset korjaukset ja kypsyysnäyte. Ruotsin kurssi pitäisi suorittaa pois alta, esitellä muutama kurssityö ja tehdä vielä kaksi muuta kurssityötä. Siinä se sitten olisi.
Ei kuulosta paljolta, mutta viime päivinä se on tuntunut siltä. Yritän tehdä itselleni aikataulua ja mennä sen mukaan. Saada sen avulla itseni tuntemaan, että hyvinhän tässä ehtii, ei tässä ole mikään kiire ja tavallista arkeahan tämä vaan on. Täytyy silti myöntää, etten odota mitään niin paljon kuin huhtikuun loppupuolta, kun saan viimeisen kurssini hoidettua ja sysättyä kouluhommat sivuun.
Sitäkin enemmän tosin odotan kesäkuun alkua ja sitä, että voimme poikaystävän kanssa lähteä pariksi viikoksi reissuun. Minua ei kiinnosta suunnitella tuota reissua tippaakaan ja matkakohde tulee todennäköisesti valikoitumaan äkkilähtökohteiden tarjonnan perusteella, mutta tosiasiassa minulle on aivan sama, minne tuo reissu suuntautuu. Kunhan saan vaan olla ja ottaa rennosti.
Joskus on varmasti ihan ookoo myöntää itselleenkin, että on aika poikki ja mennä sohvannurkkaan sipsipussin kanssa parkumaan, mutta jatkaa siinä samalla jatkaa niiden hommiensa tekemistä, jotta saa ne pian pakettiin.
Terveisin,
The post Yksi väsynyt tyttö appeared first on Ostolakossa | Virve Fredman.
